Ajankohtaista asiaa ja tapahtumia

Emmekö ole vieläkään oppineet, vaan klikkailu jatkuu?

Pitänee kaivella arkistojaan jo aika syvälle, että muistuu mieleen milloin olisin ensimmäisen kerran kirjoitellut aiheesta KALASTELUVIESTIT, eli Phishing.

Varmenteiden hallintapalvelu CeMan

Varmenteiden hallinta on aina vaan ajankohtaisempaa varmenteiden eli sertifikaattien eliniän lyhentyessä. Haastavan tilanteesta tekee sen, että usein yritysten PKI (Public Key Infrastructure) on monen tahon hoidettavana. Keskitetty varmenteiden hallintapalvelu auttaa yrityksiä ja organisaatioita pitämään entistä parempaa huolta tietoturvastaan.

Kuvituskuva. Mies kirjoittaa kannettavalla tietokoneella.

Yksikin väärä klikkaus riittää – kesälomat huijareiden kulta-aikaa

Monen yrityksen työntekijöiden kesälomat ovat pyörähtäneet jo käyntiin. Valitettavasti kesälomakaudet ovat nettirikollisten kulta-aikaa tietojenkalastelun eli phishingin suhteen. Kesäharjoittelijoiden, sijaisten ja tuuraajien on osattava pysähtyä sähköpostiviestiliikenteen seassa, että ei tule klikanneeksi väärää linkkiä, liitettä tai antaneeksi tunnuksia väärille tahoille. Suojautuminen siltä yhdeltäkin väärältä klikkaukselta onnistuu henkilökunnan hyvällä kouluttamisella ja tietoisella raportoinnilla huijausviesteistä.

Mintly kesätunnelmia

Googlen ehdotus TLS/SSL-varmenteiden eliniäksi 90 päivää

Entrustin Bruce Morton kirjoitti 26.4.2023 Linkedin-artikkelissaan Googlen tavoitteesta muuttaa TLS/SSL-varmenteiden elinikä 90 päivään.

Jäät sulaa ja pilkkikauden loppu häämöttää, mutta kalastaminen ei lopu – ainakaan tietojenkalastelu

Tietosuojalainsäädännön sisältämät velvoitteet ja oikeudet

Tietosuojan lainsäädäntö mullistui vuonna 2018, kun Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen kansallinen soveltaminen alkoi. Päivitetty lainsäädäntö tuo mukanaan yrityksille suunnattuja velvoitteita, joiden tehtävänä on turvata rekisteröidyn oikeudet ja vapaudet sekä osaltaan kehittää kansallista kyberturvallisuutta.

Mintly koristekuva brändiväreillä ja logolla

Tietojenkalastelun monet muodot

Digitalisaation ja teknologian kehityksen myötä verkkorikollisuus lisääntyy ja tietoturvallisuuden merkitys kasvaa. Käyttäjän tulee olla tietoinen verkossa leviävästä haitallisesta sisällöstä ja toimia vastuullisesti.

Tietojenkalastelu koristekuva

Tietoturvaseteli – mikä se on?

Tietoturvaseteli on uusi valtion tukimuoto kotimaisille kriittisten alojen yrityksille heidän tietoturvansa kehittämiseen. Setelin hakuaika alkaa 1.12.2022.

Mintly koristekuva brändiväreillä ja logolla