Kategoria: Uutiset
Mitä ongelmia Zero Trust voi ratkaista?
Miten tietoverkot yhdistävät eri laitteita?
Teollisuuden tietoverkot ja tietoturva murroksessa?
Teollisuusmaailman digitalisoituminen ja yhä älykkäämmät järjestelmät ovat tuoneet mukanaan valtavan määrän mahdollisuuksia, mutta samalla myös kasvaneen tarpeen tietoturvan ja tietoverkkojen suhteen.
Tietoturvaseteli – mikä se on?
Tietoturvaseteli on uusi valtion tukimuoto kotimaisille kriittisten alojen yrityksille heidän tietoturvansa kehittämiseen. Setelin hakuaika alkaa 1.12.2022.
Mintlyn uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Timo Aarvala
Tietoverkkojen, tietoturvan sekä konesaliratkaisujen asiantuntijatalo Mintlyn uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.1.2024 Timo Aarvala. Aarvala on toiminut toimitusjohtajan tehtävissä vuodesta 2019 usealla eri toimialalla. Nykyinen toimitusjohtaja Timo Mutka jatkaa yhtiön hallituksessa.
Tietojenkalastelun monet muodot
Digitalisaation ja teknologian kehityksen myötä verkkorikollisuus lisääntyy ja tietoturvallisuuden merkitys kasvaa. Käyttäjän tulee olla tietoinen verkossa leviävästä haitallisesta sisällöstä ja toimia vastuullisesti.